perjantai 20. helmikuuta 2015

20.2.2015

Laitoin täyttöihin ja uutuuksiin hälyttimiä. Olin kassalla. Vein sovitettuja vaatteita ja täyttöjä omille paikoilleen. Autoin asiakkaita. Järjestelin pöydillä olevia tuotteita siististi. Laitoin -50% olevat asusteet tasahinnoin esim. 3€, 5€, 7€ jne. Laitoin lisää tarrarullia ja lakkapulloja esille kassan eteen. 

torstai 19. helmikuuta 2015

19.2.2015

Laitoin alushousuja uudelleen esille ja niille ota 3 maksa 2 kyltin. Vein sovitettuja vaatteita omille paikoilleen. Vaihdettiin toisen työntekijän kanssa alusvaateosastolla olevalle mallinukelle vaatteet. Autoin myös muiden mallinukkejen asusteiden laitossa. Olin kassalla. Palvelin asiakkaita. Järjestelin tuotteita siististi. 

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

18.2.2015

Laitoin täyttöihin ja uutuuksiin hälyttimiä. Vein täyttöjä omille paikoilleen. Laitoin mallinukelle aurinkolasit, koska myin edelliset ja niitä oli vain jäljellä yksi pari. Olin kassalla. Autoin asiakkaita. Laitoin tuotteita koon mukaan siististi järjestykseen. Järjestelin pöydällä olevia tuotteita. Laitoin pienten lasten esillepanopöydän mallinukeille asusteita, koska ne olivat alastoman näköisiä. Laitoin alesukka koriin lisää kokoja varastosta. 

tiistai 17. helmikuuta 2015

17.2.2015

Laitoin uutuuksiin ja täyttöihin hälyttimiä. Vein sovitettuja vaatteita omille paikoilleen. Olin kassalla. Laitoin pienten lasten esillepanopöydältä tuotteita henkareihin ja viikkailin uusia tuotteita esille. Autoin asiakkaita. Järjestelin myymälää. 

maanantai 16. helmikuuta 2015

16.2.2015

Laitoin lasten esillepanopöydältä vanhoja tuotteita henkareihin ja viikkailin uusia tuotteita esille. Laitoin täyttöihin hälyttimiä ja vein niitä omille paikoilleen. Olin kassalla. Vein sovitettuja vaatteita omille paikoilleen. Laitoin sisääntulo pöydältä vanhoja tuotteita henkareihin ja viikkailin uusia tuotteita siihen esille. Autoin toista työntekijää pöydän kanssa, että mitä laitetaan pöydälle ja mihinkin. Autoin asiakkaita. Järjestelin tuotteita siististi. 

torstai 12. helmikuuta 2015

12.2.2015

Laitoin täyttöihin ja uutuuksiin hälyttimiä. Vein täyttöjä omille paikoilleen ja sovitettuja vaatteita omille paikoilleen. Olin kassalla. Laitoin Tiiriöstä haettuja vauvojen vaatteita varastosta myymälän puolelle. Siivosin myymälää. Autoin asiakkaita.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

11.2.2015

Laitoin koko päivän aina kun ei ollut muuta tekemistä täyttöihin ja uutuuksiin hälyttimiä. Vein täyttöjä omille paikoilleen. Uutuudet vein varastoon odottamaan, että joku keksii niille paikan. Olin kassalla. Laitoin huiveja eri tavalla esille. Ykköset kävivät haastattelemassa minua. 

tiistai 10. helmikuuta 2015

10.2.2015

Vaihdoin aamulla neljän parin sukkapakettien paikkoja ja hain varastosta lisää sukkia. Tehtiin rintaliivi seinä uudelleen kokonaan ja sen jälkeen siivottiin seinä siistin näköiseksi. Laitettiin uudet alushousut esille ja vaihdeltiin muutamien vanhojen paikkoja.  Alensin huiveja ja pipoja. Olin kassalla. Vein sovitettuja vaatteita omille paikoilleen. Laitoin täyttöihin ja uutuuksiin hälyttimiä. Purin Tiiriön myymälästä haetut vauvojen vaatteet "hepalle". Ota 3 maksa 2 vaatteet omalle ja muut vaatteet toiselle. Sen jälkeen täytin purkamillani vaatteilla vauvojen ota 3 maksa 2 telineet ja järjestelin ne nätisti värien ja kokojen mukaan.

maanantai 9. helmikuuta 2015

9.2.2015

Menin tänään töihin kymmeneen ja pääsin puoli viis. Laitoin aamulla parit uutuudet ja täytöt. Vein sovitettuja vaatteita paikoilleen. Olin kassalla. Tein hintalapun kaulakoruun. Tehtiin sukkahoususeinä uudelleen. Seinän tekemisessä meni yllättävän kauan aikaa, koska kaikkia tarvittavia sukkahousuja ei ollut niin jouduttiin soveltamaan. 

perjantai 6. helmikuuta 2015

6.2.2015




Laitoin aamulla isojen tyttöjen, pienten poikien ja tyttöjen farkkuseinät uudelleen. Sen jälkeen laitoin täyttöjä ja uutuuksia. Vein täyttöjä omille paikoilleen. Olin kassalla. Laitoin aurinkolaseja asusteosastolle. Vein sovitettuja vaatteita omille paikoilleen. Autoin mallinuken kenkien laitossa.
 
Isojen tyttöjen seinä
 


torstai 5. helmikuuta 2015

5.2.2015

Laitoin täyttöjä aina, kun ei ollut muuta tekemistä ja vein niitä omille paikoilleen. Järjesteltiin myymälää uudelleen. Vein tuotteita uusille paikoille ja järjestelin ne siististi. Olin kassalla. Autoin asiakkaita tuotteiden kanssa. Vein varauskaapista tuotteita pois. Vein myös sovitettuja vaatteita omille paikoilleen. Hinnoittelin muutamat alushousut uudelleen. 

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Perehdytys tehtävä

Työssäoppi paikassani on todella rento ilmapiiri ja mukava työskennellä. Olen mielestäni saanut kaiken tarvittavan tiedon mitä olen tarvinnut ja jos joku asia on jäänyt epäselväksi nin selvitän sen kysymällä muilta. Menen töihin joko yhdeksään ja pääsen kolmelta tai sitten kymmeneen ja pääsen neljältä. Riippuu ihan päivästä ja muusta ohjelmasta sinä päivänä. Työpäivän aikana pidän yhden 30 minuutin tauon yleensä. Pidän tauon joskus klo. 12-13. Poissaoloistani ilmoitan ohjaajalleni. Työntekijöitä Lindexillä on minun lisäksi kuusi. Työpisteeni on myymälän puoli. Varastossa en ole joutunut vielä tekemään mitään ihmeellisempää. Lindexin asiakaskohderyhmänä ovat lapset ja naiset. Omista avaimista ei ole edes ollut puhetta, joten sellaisia minulta ei löydy. Kuljen aina töihin ja pois myymälän ovesta. Myymälästä varaston puolelle kuljen ovikoodilla minkä sain ohjaajaltani. Siivooja tyhjentää roskikset ja vie roskat alas, mutta itse joudumme viemään pahviroskat mitä on tullut niin alas. Työasuni on omat siistit vaatteet. Muutenkin pitää olla pirteä ja siisti ulkoinen olemus. Ensiapupakkaus löytyy takahuoneessa sijaitsevasta vessasta. Vaahtosammutin löytyy myymälän puolelta. Ensimmäisenä kerron ohjaajalleni jos jotain vakavaa sattuu. Omaa puhelintani en saa työaikana viedä myymälän puolelle, mutta tauoilla saan vapaasti käyttää sitä. Olen soittanut myymälän puhelimella toimistoon tai keittiöön, jos olen ollut yksin myymälän puolella ja on ollut kiire. Teen aikalailla samoja töitä kuin muutkin siellä. Lukuun ottamatta muutamia juttuja, kuten näyteikkunan tekeminen. Siinä olen vaan päässyt auttamaan pukemalla nuket tai olemaan avuksi ikkunatarrojen laitossa. Työtehtäviini kuuluu noin suurinpiirtein myyminen, asiakkaiden palvelu, tuotteiden esillepano, tuotteiden hälyttäminen, kassalla oleminen, siivoaminen, tuotteiden järjesteleminen, muiden työntekijöiden auttaminen, tuotteiden paikoilleen vieminen jne.  Teen työni aina parhaani mukaan ja se on ainakin tähän asti kelvannut. Töissä kaikki tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa, joten siellä on todella mukava tehdä töitä ja olla töissä. Ja siksi olen tykännytkin olla siellä. Toivottavasti kesätyöntekijöitä valitessa minulla onnistaisi.

4.2.2015

Autoin laittamaan ota 3 maksa 2 kylttejä roikkumaan katosta. Laitoin uutuuksiin ja täyttöihin hälyttimiä. Järjesteltiin asuste telineet uudelleen ja vaihdeltiin tuotteiden paikkoja. Laitoin huiveja uudelleen esille, mutta eri tavalla. Autoin yhtä naista valitsemaan pojallensa paidan housujen kanssa ja sain vielä myytyä siihen yhteensopivat sukatkin. Olin kassalla. Hinnoittelin väärän hintaisia alusvaatteita uudelleen. 

tiistai 3. helmikuuta 2015

3.2.2015

Menin tänään kuuteen aamulla töihin tekemään inventaariota. Siinä meni noin kolme tuntia. Kävin yli 1500 tuotetta läpi ja piippasin ne jonkinlaiselle koneelle. Kävin läpi kaikki pienten tyttöjen vaatteet ja sen jälkeen pari riviä alushousuja. Inventaarion jälkeen ei tehty yhtään mitään vaan odottettiin, että koska tulee tieto että koneista on lähtenyt onnistuneesti tiedot ja että voi ottaa inventaario laput pois tuotteista. Puoli tuntia ennen kuin pääsin töistä niin alettiin ottamaan lappuja pois. Sitten laitoin vielä muutamat hälyttimet kiinni paitoihin ja olin kassalla. 

maanantai 2. helmikuuta 2015

2.2.2015

Laitoin aamulla täyttöihin hälyttimiä ja henkareihin ne. Etsin myymälästä tarvittavat eri malliset farkut ja paidat seinälle. Sen jälkeen otettiin seinältä vanhat tuotteet pois ja alettiin laittamaan uusia. Viikkasin myös seinän edessä olevalle esillepanopöydälle eri mallisia farkkuja ja laitoin siitä vanhat housut henkareihin. Järjestelin vaatteita koon mukaan. Olin kassalla.