maanantai 28. syyskuuta 2015

Viikko 7

Keskiviikko 30.9
Tein toisen ikkunan uudelleen. Leikkasin etuseteleitä valmiiksi. Vein pahveja ja roskat pois. Kävin viemässä yhteen liikkeeseen tuotteita mitä oli ostettu. Tarjosin asiakkaille asiakasrekisteriin liittymistä. Olin kassalla.

Torstai 1.10
Imuroin. Leikkasin taas etuseteleitä. Tarjosin asiakkaille asiakasrekisteriin liittymistä. Päivitettiin instagram ja facebook huomisella pimeän kaupan illan mainoksella. Tein ikkunaan mainoksen asiakasrekisteriin liittymisestä. Olin kassalla. Autoin asiakkaita. 

Perjantai 2.10
Olin tänään töissä 16-21, koska oli pimeän kaupan ilta niin menin myöhemmin. Tarjosin asiakkaille asiakasrekisteriin liittymistä. Autoin asiakkaita. Järjestelin tavaroita. 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Viikko 6

Keskiviikko 23.9

Imuroin ja pesin lattiat. Järjestelin tavaroita myymälän puolella. Tein valopallo sarjoja. Tänään kävi myös Edbladin esittelijä. Olin kassalla. Vein tyynyjä hyllyyn. Autoin asiakkaita. Vein postilaatikkoon paketteja mitä oli tilattu verkkokaupasta.

Torstaina 24.9
Järjesteltiin tyynyhylly uudelleen. Tehtiin toinen ikkuna uudelleen. Vaihdeltiin tyynyjä, päiväpeitto ja koriste-esineitä jne ikkunaan. Olin kassalla. Autoin asiakkaita. Kirjoitin katupuhuttelijaan tekstin. Päivitettiin facebook ja instagram sivut. 

torstai 10. syyskuuta 2015

Viikko 5

Tiistai 15.9
Imuroin. Tein pöydän uudelleen jossa oli keittiöpyyhkeitä ja muita keittiö juttuja. Pöytää tehtäessä oli mietittävä miten laittaa tuotteita ja minkä väriset tuotteet minne. Tein koneella ikkunoihin tuotteille hinnat. Olin kassalla. Autoin tekemään muita pöytiä uudelleen.

Keskiviikko 16.9
Järkkäiltiin varastoa. Tehtiin pallovalo sarjoja. Olin kassalla. Laitettiin tyynynpäälisiä aleen.

Torstai 17.9
Tein ikkunan uudelleen. Ikkunasta tuli mieleisen näköinen ja värit olivat kivat ikkunassa. Ikkunoiden tekeminen on kivaa puuhaa. Kirjoitin lahjakortteja valmiiksi. Tein pallovalo sarjoja. Leikkaisin palloja valmiiksi.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Viikko 4

Keskiviikko 9.9
Vein alepöydän ulos. Imuroin liikkeen. Laitoin paperipusseihin tarroja missä oli logo. 

Torstai 10.9
Vein alepöydän ulos. Kävin viemässä postiin paketin. Olin kassalla.